Hyppää sisältöön
Takaisin

Sisäministeriön asetus palovaroittimista on uusittu

sisäministeriö
Julkaisuajankohta 11.6.2025 12.25
Tyyppi:Tiedote

Sisäministeriö on antanut asetuksen palovaroittimista. Uusitussa asetuksessa säädetään palovaroittimien vähimmäismäärästä nykyiseen tapaan. Lisäksi asetuksessa tarkennetaan palovaroittimien sijoittamista. Tavoitteena on selkeyttää palovaroittimia koskevaa sääntelyä ja helpottaa sen noudattamista. Asetus on laadittu vastaamaan pelastuslakiin tehtyjä muutoksia ja tulee voimaan 1.1.2026.

Asetuksella tarkennetaan pelastuslain vaatimusta palovaroittimien riittävästä määrästä. Myös jatkossa palovaroittimia tulee olla vähintään yksi asunnon jokaisen kerroksen tai tason alkavaa 60:tä neliömetriä kohden. Pinta-alaan perustuva mitoitus on yksinkertainen ja selkeä tapa määrittää vähimmäismäärää. Vaatimus vastaa nykyistä vaatimustasoa.

Yksittäisen palovaroittimen sijoittamista tarkennetaan uudessa asetuksessa. Jatkossa edellytetään, että palovaroitin asennetaan huoneen kattoon ja vähintään puolen metrin etäisyydelle seinistä. Sijoituspaikan valinnassa on huomioitava huoneen muoto, ilmanvaihto sekä hälytysäänen kuuluvuus.

Palovaroittimien kunnossapidosta säädetään pelastuslaissa

Palovaroittimien kunnossapidosta säädetään jatkossa vain pelastuslaissa. Pelastuslain mukaan rakennuksen omistaja huolehtii, että palovaroittimet pidetään toimintakunnossa. Palovaroittimen toimintakunnossa pitäminen tarkoittaa käytännössä palovaroittimen pariston vaihtamista sekä palovaroittimen uusimista, kun sen käyttöikä päättyy tai se vikaantuu.

Kunnossapitovelvoite ei edellytä, että rakennuksen omistaja tai asukas testaa, eli painaa palovaroittimen testinappia säännöllisesti. Laki ei myöskään vaadi palovaroittimen etäluettavuutta.

Lisätietoja:
yli-insinööri Jaana Rajakko, p. 0295 488 435, etunimi.sukunimi@gov.fi
neuvotteleva virkamies Kirsi Rajaniemi, p. 0295 488 432, etunimi.sukunimi@gov.fi (19.–30.6.)

Uusimmat